Kaksi perintöä

Kun ihmisen vanhemmat kuolevat, hän saa oman perintöosuutensa heidän omaisuudestaan. Oli tuo omaisuus suuri tai pieni, niin se saattaa, joka tapauksessa, niin kiehtoa ihmisen mieltä, että hän haluaa osan jopa toistenkin perillisten osuudesta. Syntyy perintöriitoja. Mutta on yksi perintö, joka ei kenenkään ihmisen mieltä kiehdo. Eikä sen osuuksista riidellä. Se on perintö, jonka me olemme jo Aadamilta saaneet: "Sentähden, niinkuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan, ja synnin kautta kuolema, niin kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet...yhden ihmisen lankeemuksen tähden kuolema on hallinnut yhden kautta...yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi...yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi" (Rm.5:12,17,18,19). Me olemmekin saaneet Aadamilta perinnöksemme perisynnin seurauksineen. Olemme perisynnin tähden - niinkuin Efesolaiskirje opettaa - "luonnostamme vihan lapsia" (Ef.2:3).

Perisynti voidaan jakaa kahteen osaan: perisyyllisyyteen ja periturmelukseen. Perisyyllisyys on sitä, että me olemme jo Aadamin lankeemuksen tähden syyllisiä, vaikka emme olisi tehneet ainoatakaan tekosyntiä. Periturmelus on taas sitä, että meistä puuttuu hengellisissä, jumalisissa asioissa täydellisesti kaikki hyvä, ja tilalla on koko luonnon ja sen kaikkien kykyjen täydellinen turmelus. Se on siis toisaalta puutosta ja toisaalta tuon puutoksen tilalla olevaa pahaa himoa eli sisäistä suuntautumista pahaan.

Perisynnin tuntemus ei ole mikään vähäpätöinen asia. Se on aivan välttämätöntä, sillä ei ole mahdollista käsittää Kristuksen armon suuruutta, jollei ole oppinut tuntemaan perisyntiä. Kaikki inhimillinen vanhurskaus on pelkkää teeskentelyä, jollemme ole oivaltaneet, että meidän on mahdotonta luonnostamme pelätä Jumalaa, luottaa häneen ja rakastaa häntä koko sydämmestämme. Perisynti on niin syvää ja pahanlaatuista luonnon turmeltumista, ettei edes järki voi sitä käsittää, sillä se on turmellut järjenkin. Perisynti onkin uskottava yksin Jumalan sanan perusteella.

Mutta jos on tärkeää tuntea perisynti, on myös tärkeää tietää, että perisynnin ja ihmisluonnon välillä on ero. Tunnustuskirjamme opettavat: "Tämä ero on niin suuri kuin Jumalan ja Perkeleen teon välinen ero aina on." (Yksimielisyyden ohje. Tiivistelmä) Jumala ei ole perisynnin luoja, alkuunpanija eikä syy. Hän ei siis ole luonut meihin perisyntiä vaan se on siirtynyt meihin sikiämisemme hetkellä syntistä siementä olevilta vanhemmiltamme. Jos ihmisluonto ja perisynti olisivat yhtä, ei Kristuskaan olisi voinut sovittaa syntejämme, sillä jos hän olisi itse ollut syyllinen ei hän olisi voinut kärsiä meidän syyllisyytemme tähden. Uhrikaritsan piti olla viaton.

Oikeaa perisyntioppia vastaan kuulee monia vastaväitteitä. Niihinkin on tärkeää ottaa kantaa. Yksi väite on, että syntiä ovat vain tietoisesti tehdyt synnit (ei se, mitä meissä on). Mutta Raamattu sanoo: "Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on." (Mt.5:48) Herramme käskee meitä olemaan täydellisiä. On siis syntiä, jos emme ole täydellisiä. Toinen vastaväite on, että toisen ihmisen syyllisyyttä ei voida lukea toisen ihmisen syyksi, sillä se on vastoin oikeudenmukaisuutta. Mutta Rm.5:18 opetus on selkeä: "yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi". Se että Aadamin syyllisyys luetaan kaikkien muidenkin ihmisten syyksi, onkin Raamatussa selviö. Kolmas väite liittyy kahteen edelliseen. Sen mukaan pieni lapsi on viaton. Mutta Raamattu sanoo, että "syntyisikö saastaisesta puhdasta? Ei yhden yhtäkään." (Job14:4), "kuinka vaimosta syntynyt olisi puhdas?"(Job.25:4), "katso, minä olen synnissä syntynyt, ja äitini on minut synnissä siittänyt." (Ps.51.7), "Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti" (Ps.58:4) "sinä olet aivan uskoton ja luopioksi kutsuttu hamasta äidin kohdusta." (Jes.48:8) ja "Ei ole ketään vanhurskasta...kaikki ovat poikenneet pois" (Rm.3:10,12).

Perisynti on todella synti ja se on kaikkien syntien äiti. Siitä juontuvat kaikki tekosynnit. Emme ole syntisiä, koska teemme syntiä, vaan me teemme syntiä, koska me olemme syntisiä. Luonnollinen tilamme onkin todella tämä: "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. Heidän kurkkunsa on avoin hauta, kielellänsä he pettävät, kyykäärmeen myrkkyä on heidän huultensa alla; heidän suunsa on täynnä kirousta ja katkeruutta. Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta, hävitys ja kurjuus on heidän teillänsä, ja rauhan tietä he eivät tunne. Ei ole Jumalan pelko heidän silmäinsä edessä." (Rm.3:10-18)

Raamattu sanoo, että "kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus (kreik.metanoia, mielenmuutos)" (Apt.17:30). Siksi sinunkin - jos et ole vielä parannusta tehnyt - on se tehtävä. Et voi siirtää sitä, sillä et voi tietää, milloin armonaikasi päättyy. No mitä on sitten parannus? Parannus on sitä, että turmeltuneisuutesi ja syntiesi tähden turvaudut yksin Kristuksen lunastustyöhön - jo valmiiseen pelastukseen. Hän on sinut jo sovittanut. Oikean parannuksen kirkastamiseksi: väärässä parannuksessa tulet sovitetuksi vasta, kun teet parannuksen; et olekaan sitä Golgatalta asti. Oikea usko katsookin yksin Golgatalle: "kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä" (Rm.3:23-25).

Rakas ystävä, ole turvallisella mielellä, kaikki mitä sinun pelastumiseesi vaaditaan, on jo tehty: "kaikki...saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan, sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa" (Rm.3:23-24), "Paljon ennemmin siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta" (Rm.5:9), "Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi" (Rm.5:18). ”hän on kuollut kaikkien edestä...Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa” (2.Kor.5:15,19). Jumala on sinulle antamassaan testamentissaan (Raamatun sanassa) luvannut elämän hänen yhteydessään ja taivaan riemun. Tartu siis testamentin lupauksiin ja tähän ihanaan perintöön. "Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!" (Rm.7:26)

Siionin kannel, 185

1. Aadamin tuottaman tuomion meiltä pois Herra Jeesus jo ottanut on. Maailman osti hän kuoleman teiltä, kun sille ristillä toi sovinnon. Näin yksi on sen, koko rangaistuksen, kärsinyt puolesta syyllisien.

2. "On veriruskeat syntinne, mutta ne lumivalkeiksi puhdistetaan." Kun veren armoon nyt täysin voit luottaa, miksi et yhtyisi riemuitsemaan? Niin vertaamaton hänen voimansa on, rakkaus Herramme uskomaton.

3. Onneton vain ohi Golgatan kulkee tallaten verta ja torjuen lain. Hän, joka itsensä armosta sulkee, palkaksi saa omat syntinsä vain, kun tuomitsemaan kerran pilkkaajiaan Herra on saapuva kunniassaan.

4. Rakkahin Jeesus, nyt piinasi paina kaikkien syntisien sydämmiin, että he syntejään itkien aina lähtisi ristisi turviin ja niin haavoistasi vain kaikki kertoisi aina laulaen: Syntini anteeksi sain.

Kristityn suvun kastejuhlassa

Seisomme kastemaljan äärellä. Joukon pienimmällä on tänään suuri päivä. Hän tulee saamaan Pyhän Hengen, syntinsä anteeksi ja uskon luottamuksen Kristuksen sovitustyöhön. Voiko olla suurempaa päivää. Tapahtuu autuas vaihtokauppa, synnit vaihtuvat lahjavanhurskauteen ja kadotus taivaaseen. Pappi vie vettä lapsen päätä kohti. Muut lapset kurottautuvat katsomaan, näkyisikö se myös, mitä Jumala on tekevä. On yllättävän hiljaista, vaikka paikalla on suuri joukko lapsia. Kaikesta näkee, että kotona annettu opetus kasteesta on mennyt perille. Kuuluu vain papin sanat: "Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Itsekin katson, miten lapsi reagoi. Mutta hän ei reagoi, nukkuu vain. Lapsetkaan eivät näe Pyhän Hengen tulemista, uudestisyntymistä ja lahjavanhurskauden tulemista lapsen päälle, mutta se ei näytä olevan heille pettymys. Ehkä he eivät sitä odottaneetkaan.

Kun katson omia lapsiani, nousee mieleeni, näin juhlankin keskellä, myös tulevaisuuden pelot. Voiko tämä idylli todella säilyä jatkossakin? Mitä jos maailma, synti ja perkele tulevat viemään lasteni uskosta voiton? Mutta Pyhä Henki koskettaa minuakin, minuakin epäilevää kristittyä, ja mieleeni tulevat Pietarin sanat: "Vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena." (1.Pt.3:21) Sana "pelastaa" on preesensmuodossa, joka ilmaisee nykyhetkeen liittyvää jatkuvaa tapahtumaa. Näin ollen kaste on paitsi pelastetuksi tulemisen väline myös pelastettuna pysymisen väline. Siis minunkin lapseni.

Vielä tulevat mieleeni psalmin kirjoittajan sanat: "Sinun palvelijasi lapset saavat asua turvassa, ja heidän jälkeläisensä pysyvät sinun edessäsi" (Ps.102:29). Tämähän on pyhä hetki, varsinainen ilmestysvuorikokemus.

Hengellinen köyhyys on kuitenkin opettanut minuakin. Omien syntienkin edessä on oppinut katsomaan itsensä ulkopuolelle, Pyhään Kasteeseen. Ison katekismuksen opetus on tullut rakkaaksi: "kasteessa tuodaan ilmaiseksi jokaisen oven eteen aarre ja lääke, joka nielee kuoleman ja säilyttää elossa kaikki ihmiset. Tällaisessa arvossa meidän on pidettävä kastetta ja käytettävä sitä hyväksemme, jotta synnin ja huonon omantunnon painaessa saisimme kasteen voimaksemme ja lohduksemme. Sanomme silloin näin: 'Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän.'" Pyhä kaste antaa niin ylenpalttisen runsaasti, että heikko luontomme alkaa sitä ajatellessaan väkisinkin epäillä, voiko tämä olla totta. Uskomatonta, kaste kantaa taivaaseen saakka.

Kastevieraat koostuvat kirjavasta väestä. On ulkoisesti menestyviä ja elämän rujommin kohtelemia ihmisiä. Mutta ulkoisesti menestyneetkin ovat sitä vain ulkoisesti. Kaikkia kuitenkin yhdistää yksi ja sama asia. Kaikkien on mentävä Jumalan valtakuntaan "monen ahdistuksen kautta" (Apt.14:22). Yhtä painavat työmurheet, toista vasta koettu avioero, kolmatta kirkkotaistelujen mukanaan tuomat taakat. On tullut julistettua Jumalan sanaa miltei verille asti. On myös sairautta ja vakavia menneisyyden traumoja, jotka pulpahtavat uudestaan ja uudestaan pintaan. On keskinäisiä riitoja, ja jopa oppiriitojakin.

Kaikkia kuitenkin yhdistää myös toinenkin tekijä. Lapsena saatu pyhä kaste koskee kaikkia. Kenelläkään ei olekaan varaa tuomita toista, tai ei ainakaan pitäisi olla. Itsekukin on vain kasteessa lahjoitetun Kristuksen sovitustyön varassa. Ja siinä riittää itsekullakin koko elämäksi oppimista. Pyhä Kaste kantaa.

Siionin kannel, 103:

1. Nyt veljet, siskot, veisatkaa ja kiittäkäämme Jumalaa, kun meidät kasteen armossa hän otti omaan liittoonsa.

2. Jo silloin miedät iäksi hän viinipuuhun oksasti. Näin yhdistyimme Jeesukseen, vanhurskauteemme ikuiseen.

3. On syntivelka suunnaton, vaan kaste sen jo pessyt on. Näin kaste takaa ikuisen anteeksiannon, rakkauden.

-->