Seisomme kastemaljan äärellä. Joukon pienimmällä on tänään suuri päivä. Hän tulee saamaan Pyhän Hengen, syntinsä anteeksi ja uskon luottamuksen Kristuksen sovitustyöhön. Voiko olla suurempaa päivää. Tapahtuu autuas vaihtokauppa, synnit vaihtuvat lahjavanhurskauteen ja kadotus taivaaseen. Pappi vie vettä lapsen päätä kohti. Muut lapset kurottautuvat katsomaan, näkyisikö se myös, mitä Jumala on tekevä. On yllättävän hiljaista, vaikka paikalla on suuri joukko lapsia. Kaikesta näkee, että kotona annettu opetus kasteesta on mennyt perille. Kuuluu vain papin sanat: "Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Itsekin katson, miten lapsi reagoi. Mutta hän ei reagoi, nukkuu vain. Lapsetkaan eivät näe Pyhän Hengen tulemista, uudestisyntymistä ja lahjavanhurskauden tulemista lapsen päälle, mutta se ei näytä olevan heille pettymys. Ehkä he eivät sitä odottaneetkaan.
Kun katson omia lapsiani, nousee mieleeni, näin juhlankin keskellä, myös tulevaisuuden pelot. Voiko tämä idylli todella säilyä jatkossakin? Mitä jos maailma, synti ja perkele tulevat viemään lasteni uskosta voiton? Mutta Pyhä Henki koskettaa minuakin, minuakin epäilevää kristittyä, ja mieleeni tulevat Pietarin sanat: "Vesi nyt teidätkin pelastaa kasteena." (1.Pt.3:21) Sana "pelastaa" on preesensmuodossa, joka ilmaisee nykyhetkeen liittyvää jatkuvaa tapahtumaa. Näin ollen kaste on paitsi pelastetuksi tulemisen väline myös pelastettuna pysymisen väline. Siis minunkin lapseni.
Vielä tulevat mieleeni psalmin kirjoittajan sanat: "Sinun palvelijasi lapset saavat asua turvassa, ja heidän jälkeläisensä pysyvät sinun edessäsi" (Ps.102:29). Tämähän on pyhä hetki, varsinainen ilmestysvuorikokemus.
Hengellinen köyhyys on kuitenkin opettanut minuakin. Omien syntienkin edessä on oppinut katsomaan itsensä ulkopuolelle, Pyhään Kasteeseen. Ison katekismuksen opetus on tullut rakkaaksi: "kasteessa tuodaan ilmaiseksi jokaisen oven eteen aarre ja lääke, joka nielee kuoleman ja säilyttää elossa kaikki ihmiset. Tällaisessa arvossa meidän on pidettävä kastetta ja käytettävä sitä hyväksemme, jotta synnin ja huonon omantunnon painaessa saisimme kasteen voimaksemme ja lohduksemme. Sanomme silloin näin: 'Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän.'" Pyhä kaste antaa niin ylenpalttisen runsaasti, että heikko luontomme alkaa sitä ajatellessaan väkisinkin epäillä, voiko tämä olla totta. Uskomatonta, kaste kantaa taivaaseen saakka.
Kastevieraat koostuvat kirjavasta väestä. On ulkoisesti menestyviä ja elämän rujommin kohtelemia ihmisiä. Mutta ulkoisesti menestyneetkin ovat sitä vain ulkoisesti. Kaikkia kuitenkin yhdistää yksi ja sama asia. Kaikkien on mentävä Jumalan valtakuntaan "monen ahdistuksen kautta" (Apt.14:22). Yhtä painavat työmurheet, toista vasta koettu avioero, kolmatta kirkkotaistelujen mukanaan tuomat taakat. On tullut julistettua Jumalan sanaa miltei verille asti. On myös sairautta ja vakavia menneisyyden traumoja, jotka pulpahtavat uudestaan ja uudestaan pintaan. On keskinäisiä riitoja, ja jopa oppiriitojakin.
Kaikkia kuitenkin yhdistää myös toinenkin tekijä. Lapsena saatu pyhä kaste koskee kaikkia. Kenelläkään ei olekaan varaa tuomita toista, tai ei ainakaan pitäisi olla. Itsekukin on vain kasteessa lahjoitetun Kristuksen sovitustyön varassa. Ja siinä riittää itsekullakin koko elämäksi oppimista. Pyhä Kaste kantaa.
Siionin kannel, 103:
1. Nyt veljet, siskot, veisatkaa ja kiittäkäämme Jumalaa, kun meidät kasteen armossa hän otti omaan liittoonsa.
2. Jo silloin miedät iäksi hän viinipuuhun oksasti. Näin yhdistyimme Jeesukseen, vanhurskauteemme ikuiseen.
3. On syntivelka suunnaton, vaan kaste sen jo pessyt on. Näin kaste takaa ikuisen anteeksiannon, rakkauden.
Ei kommentteja:
Uudet kommentit eivät ole sallittuja.